10/10/2014

Kuvat: S-ryhmä/House

S-ryhmän House-merkki sen kuin jatkaa tasaisen tyylikästä kulkuaan. Lokakuisen harmaa päivä piristyi kummasti, kun nämä Lotta Niemisen suunnittelemat iloisen värikkäät tuotteet verkkokalvoille sähköpostilootasta hyppäsivät!

”Ensilumi! Lasten iloiset askeleet jättävät jäljet tuoreeseen hankeen, kun he kiiruhtavat pulkkamäkeen. Lumi narisee ihanasti kenkien alla, ja eläimetkin kömpivät koloistaan ihmettelemään valkoista joulua.”

Lotta Nieminen on New Yorkissa asuva suomalainen suunnittelija. Hän kuvitti Houselle värikkään joulumalliston, jossa talvinen maisema kuorruttuu valkoiseen ensilumeen.

Housen Ensilumi-mallistoon kuuluu monipuolinen valikoima kodin tuotteita. Mukana on kodintekstiilejä, astioita ja muita kattaustuotteita. Mallistoon kuuluu myös yöasuja ja pahvirasioita. House Ensilumi-sarjan tuotteet ovat saatavilla Prismoista ja Sokoksista marraskuussa. 

Myönnän olevani jouluihminen. Lapsena aloitimme siskoni kanssa joululaulujen kuuntelemisen jo elokuussa. Nykyään kuitenkin ikä on tehnyt tehtävänsä. Fiilistely on mukavaa, mutta muutaman viikon jouluhösellys on ihan riittävästi.

Viime vuonna joulu oli musta, ja litisevä. Kyllä jouluna tarttee lumen narskua huopikkaan pohjassa! Jos tänäkin vuonna litisee, niin kyllä näillä uutuustuotteilla joulumielen saa siitä huolimatta. Jos ei lunta ulkona, niin ainakin talviset unet Ensilumessa!

Tiivistettäköön nyt vielä jos ei tullut jo selväksi; kyllä Lotta osaa ja mää tykkään!

9 kommenttia:

Heli / Taikasaappaat kirjoitti...

Wau! Onpa ihania!

Kesäpäivä kirjoitti...

Jotenkin tuttuja ja kuitenkin raikkaita. Pidän kovasti!

La Jo kirjoitti...

Oh no! Aivan liian ihania, pakko saada kaikki! Toivottavasti tulee laaja valikoima myös Helsingin ulkopuolelle. Kiitos ennakkovinkistä! :)

Kristiina K kirjoitti...

Kauniita, jouluisia ja talvisia tuotteita!

Unknown kirjoitti...

Naapurin kanssa aloitimme eilen joulun. Joimme glögiä ja söimme pipareita ja selasimme joululehtiä vuosien varrelta. Tuli lasten joulukalenterikin suunniteltua aika valmiiksi, ja voi sitä piparien ja glögin tuoksua - kyllästyykö siihen koskaan. Nyt toivon lunta ja pakkasta jo marraskuussa, kiitos.

Sussu kirjoitti...

House-sarja yllätti taas positiivisesti!

Heidi Pii kirjoitti...

Nämä tuli jo mulla uniin, eli oli vielä pakko tulla kommentoimaan, että ihania ovat. ;) En ole mikään "sesonkiverhoihminen", mutta jos tuo yksi kuvan nurkassa roikkuva on verho, niin sellaisen voisin jouluksi/synkimmiksi kuukausiksi ikkunaani vaihtaa! Voi että, olispa, ja pakko saada!

Unknown kirjoitti...

Mistähä näitä saa? Vielä en löytänyt ainakaa netistä? Olen surkutellut jonkin aikaa jo kun ei ole tullut aikoinaan kun kotia alettiin "rakentaa" niin en alkanut kerää tiettyä astiastoa ja meidän kupit on oikea sekalainen joukko. Enkä raski nyt vielä kerralla uusia isoja määriä astioita enkä ehkä halua että kaappi on täynnä samanlaisia. Huomasin sitten että voi löytyä kauniita edullisia astioita. Innostuin ajatuksesta että ostan vuodenajan/fiiliksen mukaan aina eri teemaisia kuppeja 6-12kpl muut astiat pidän valkoisina, jotta niiden yhdisteleminen on helppoa.

Rillirousku kirjoitti...

Emmy k: Tuotteita saa Prismoista ja Sokoksista marraskuussa. :)