7/21/2011

Päivänä eräänä kävin kirpputorilla.
Toisinaan tulee tehtyä ostoksia, joita ei liikkeeesen astuessaan olisi voinut suurin surminkaan kuvitella ostavansa. Taannoin mainitsin, että mummoutumiseni on lähtemässä lapasesta, sillä ryijytyynyjen lisäksi roudasin taloon myös ihan kokonaisen ryijyn vaaleata tuolia peittämään. Tuo mainittu seinävaate on muuten ajanut asiansa tuoliputsarina melko mainiosti.

Tuossa pari päivää sitten verkkokalvoilleni tallentui kirpputorin katonrajassa killuva pitsinen lamppu. Pitsi ei ole suuremmin meikämarttaa kuunaan viehättänyt, samoin kuin ei kuusipuu tai mummojen lamputkaan, mutta tämä nyt vain kertakaikkiaan sykähdytti siihen malliin, että kotiin se oli kannettava. Kuusitappi vaihtui lennossa vihreäksi.

Tämä mummehtuminen (josta mieheni varmasti varsin mielellään jättäisi ensimmäisen kirjaimen pois) alkaa olla sen verran huolestuttavalla pohjalla, että siihen olisi jonkun puututtava ja pikaisesti. Ja kuulkaa kuomat, on muuten puuttunutkin! Kiikuttaessani tuota ihanaista lamppua talon kynnyksen yli oli vastassa kaksi kappaletta ymmyrkäiseksi laajenneita silmämunia sekä jyrkkä vastaus: Ei!

Pari päivää sitten ripustin lampun olohuoneen kattoon ihan vain muka ohimennen. On nimittäin joskus käynyt niinkin, että vastarannan kiiski on ikäänkuin vahingossa alkanut pitämään milloin mistäkin esineestä, kun niitä on vain sitkeästi ripotellut ympäri taloa. Tällä lampulla onkin urakkaa tuon mummehtumisen vastustajan hurmaamisessa, sillä vielä tänään tuo killutin oli "siis ihan hirvee ja se saa lähteä huomenna. Et varmana jätä sitä tuohon roikkumaan."

Kuinka armas onkaan tuo lamp... anteeksi, mieheni!

25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

apua. tuo lamppu on ihana.
terkuin toinen kovaavauhtia mummoutuva 23vuotias.

Idaleena kirjoitti...

Jos sun mies ei sulata tota lamppua niin mä voin antaa sille hyvän kodin <3

-Idaleena

Tuuli kirjoitti...

Kieltämättä tuo on söpö, mutta yhtä aikaa ymmärrän myös nuo laajentuneet silmämunat. :D Perttulilta olis saanu tismalleen samanlaisen vastaanoton!

S kirjoitti...

Tää postaus on niiin hauska, repeilin täällä ääneen :D Voi että teillä on mielettömän kaunista!! Keittiö ja sen keltaiset väripilkut on IHANIA, käytävä näyttää hyvältä ja olkkari on niin kotoisa ja nätti, että sinne hyppäisi mielellään samantien! Voi että sä oot taitava!

Lilla kirjoitti...

mäki oon (m)ummehtunu totaalisesti. siks rakastan tota! Ja on S:kin ihan ihqu!<3

Anonyymi kirjoitti...

Minä myöskin todellakin ymmärrän Sämpylän reaktion, en mäkään ihan hevillä tota omaan olkkariini ottais. Vaikka omalla tavallaan tuo söötti onki. :D

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa lampussa on tunnetta siksi, että isäni ja äitini makuukammarissa on samanlainen paitsi pitsin paikalla on valkoiset pienet pampulat...
Päivi

Virpi kirjoitti...

:DD Naurattaa tuo S:n reagointi,veljensäkin ehkä olisi samaa mieltä...;))Huvittaa,miten niissä on niin paljon samaa!:))

Ite katoin ekaks,että hui, mikä lamppu,mut sitten,että oikeestaan se on aika hieno.Jotenkin pehmentää teidän olohuonetta.:)

Hipsu kirjoitti...

Hih, ihana mummulamppu! Siitä tuli tosi tyylikäs vihreällä yläosallaan. Voi mies kun ei ymmärrä lampun viehättävyyttä! Totisesti toivon että hän siihen tottuu.
Aivan ihana tuo teiän olohuone!

satmaari kirjoitti...

Pitsifanina tykkään tuosta kovin.

Heiii. Näytäppä miehelles kuinka romantiikka roihuaa pitsilampun alla :D.

Anna - kukutikuu kirjoitti...

Mummehtuminen kuuluu elämään :D. Mutta voin sanoa että ei teillä kyllä yhtään mummomaiselta näitä, vaan oikein nuorekkaalta ja raikkaalta. Lamppu on hieno ja juuri itsekin tuon tapaisen kirpparilta pyydystin. Kuorin vaan kankaan pois.

Jenni/MeidänKoti kirjoitti...

tännekkin on rantautunut mummoutuminen! äitilleni ääneen päivittelin kuinka pikkuhiljaa sinne pakkosaada-listalle alkaa hiipimään tavaroita joita olen aiemmin inhonnut! kohta on pyörivä nahkainen nojatuoli ja siihen kuuluva rahikin,,, ;)

eve kirjoitti...

Lamppu on komia! Vihreähän tekee siitä modernin design-härpäkkeen. Ihan on turha miesten silmiään pullistella! ;D

Teil on tosi kaunis koti, yhdistyy hienosti monet asiat. Portaikkoa ei uskoisi samaksi. Mahtava VALO!

nilkkulotta kirjoitti...

Hih, täytyyki sit neuvotella miehesi kanssa tuosta lampusta. Hänellä on vissii kans oikeus tehdä kauppoja teidän irtaimistosta. :D

Riina kirjoitti...

Mäki tykkään lampusta yllättävän paljon, jotenki. Etenkin näin kesäaikaan sopii tosi hyvin juuri tuohon! Tosin ymmärrän kyllä miekkosen reaktion myös tavallaan, mutta sitkeesti vaan annat lampun killua katossa niin kohta se ei enää huomaakaan sitä :)

NAKU kirjoitti...

Hieno lamppu ja ihana koti. Idaleenan kommentti jäi askarruttamaan mieltäni. Tarjoutuiko hän antamaan kodin lampulle vai miehelle? Mukavaa viikonloppua Bambulasta!

Anonyymi kirjoitti...

Mainio postaus ja lamppu. Kerrassaan!!
-sarppa

Anonyymi kirjoitti...

Hahaha! NAKU:n kommentti. Uus vakkarilukija ilmoittautuu.

nainen kirjoitti...

eii ois pitäny ostaa sulle sellane ihana keinutuoliryijy tuolta kirpparilta, oli pari euroa ja niin mummofiilistä täynnä ;)

Anonyymi kirjoitti...

Aika symppis lamppu :D. Olisin tuosta lastenhuoneen liitutaulusta kysynyt, että miten iso se on mitat? Haluaisin kans jonkun ison liitutaulun lastenhuoneeseen <3. Amalia

Rillirousku kirjoitti...

Pahoittelen tätä erittäin laahaavaa vastausta!

Anonyymi: Nuorena se mummoilu on aloitettava, niin se vaan on. :D

Idaleena: Tässä onkin herännyt epäilys, että mahdatko olla kotiuttamassa miestä vai lamppua? ;D Harmillista, että kumpikaan ei tällä hetkellä ole vapaana. ;) :)

Tuuli: No nuo silmämunat ei tullu mitenkään yllätyksenä. :D Itekin olisin saattanu pyöräytellä tuolla ihkulle lampulle vaikkapa öö kuukausi sitten. ;D

Sirja: Hui, kiitos! <3

Lilla: Ihkutukset on kerrottu eteenpäin. ;)

Juli: Elä nyt sisko hyvä! Annat tuon sulle sitten eläkelahjaksi kun sen aika koittaa. ;)

Päivi: Muistan myös samantyyppisen lampun mummolastani, siksikin tykkään siitä. :)

Virpi: Onhan se ehkä vähän mielipiteitä ja tuntoja herättävä. :D

Hipsu: Kyllä se kato tässä vielä pehmenee.... ;)

Satu: Täällä taas pitsi ei oo kuunaan kovasti viehättäny, mutta tässä se tuo mukavasti pehmeyttä. :)

AnnaS: Se kuusipuun värinen nuppi oli kyllä melko karmiva. :)

myyrä: Hyvähyvä, siitä se lähtee. :D

Eve: Kiitos! Portaikosta mekin tykätään, ja ydinsana on juuri tuo VALO. :)

Nilkkulotta: Elä yhtään yritä alkaa sen kans keskustelemaan! Omistaisit tuon lampun alle viiteen minuuttiin. :D

Riina: Se asiahan on niin, että jos se ei jää tuohon killumaan niin sitten se menee makkariin. Siinä on sitten miehen valittava kahdesta pahasta. ;D

NAKU: Hih, terävä havainto. :D Joskus kesykin lause voi aiheuttaa päänvaivaa. ;D Kiitos, mukavaa kesää Bambulaan!

Anonyymi-Sarppa: Kiitos, kerrassaan! :)

Anonyymi: Hih ja kiitos! :)

nainen: Ei muuta ko alat roudaan niitä tännepäin! :D

Iitunen kirjoitti...

Ihana ihana lamppu :D

En todellakaan ole pitsifani, mutta tuon mäkin voisin tahtoa :)

aNNa kirjoitti...

Uusi lukija hyppää mukaan ;)

Ja mummoilu on aloitettu täälläkin, 30-vuotiaana, viimeisimpänä hankintana puolen tunniin välein pimpottava seinäkello O.o

Kiki kirjoitti...

Tuo lamppu toimii mainiosti yllättävässä ympäristössä. Mikä usein onkin paras tapa freesata mummokamaa:D

Rillirousku kirjoitti...

Anonyymi-AMALIA: KÄÄK, anna anteeksi, en tajua miten sun viesti on jäänyt täysin huomioimatta vaikka muistin kyllä tuon kysymyksen! Anteeksi!
Tässä vastausta nyt vihoviimein kuitenkin: Tuo liitutaulu on siis maalattu liitutaulumaalilla, joten mittoja en tiedä. Yhdestä purkista riittää kyllä vaikka kuinka isoon liitutauluun. :-)

Iitunen: Niinpä, eikö oo kumma, että joskus sekin voi kolahtaa. :D

aNNa: Hih, mummoja tuntuu nyt olevan netti ja maa pullollaan. :D Hyvä, ettei tarvi olla yksin, tässäkään asiassa. :)

Kiki: Mummokamat rules!