9/23/2014

Päivä elämästäni.
Tavallinen tiistai. Viime viikolla sain merkillisen päähänpinttymän kuvata tavallinen tiistai alusta loppuun, aamusta iltaan. Joitain vuosia sitten harrastin keskiviikkojen kuvaamista. Näin jälkikäteen niitä on älyttömän mukava lukea. Sitä kun ei koskaan aamulla tiedä, että mitä tuleva päivä tuokaan tullessaan.

Erityisen kannattavaa päivän ylöskirjaaminen tai kuvaaminen on silloin, kun elämä jollain muotoa potkii päin naamataulua. Katsokaas, kun aivan tavallisen päivän merkitsee muistiin alusta loppuun, niin ihan vahingossa tulee taltioineeksi myös hyviä hetkiä. Ihmislapsi saattaa kätevästi huomata sellaisen tosiasian, että vaikka miten päin pläsiä monotettaisiin, niin hyviä hetkiä ja asioita tapahtuu silti, joka ikinen päivä.

Ajattelin rykäistä liikenteeseen myös haasteen, nimeltään Päivä elämästäni - tavallinen tiistai, mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt yritän päänuppi sauhuten muistella myös tekstin muodossa tuota aivan tavallista, jopa tylsähköä, mutta silti kovin rikasta viikon takaista tiistaita.

8.30: Kuten kuva yllä kertoo, niin puhelin luikautti herätyskäskyn yöpöydän nurkalta. Vimmaista torkutusta seuraavat 15 minuuttia, tietenkin. Tämä marjatta ei muista, milloin olisi herännyt ilman torkuttamista ja on sitä mieltä, että torkkunapin keksijälle pitäisi ojentaa jonkin sortin hengenpelastusmitali.
8.45: Koululaisen ylöspaimentaminen ja kinkkuvoileipä kehiin. 
Pikkusisko ilahtui nukketalosta, jonka maamonsa oli edellisenä iltana tuonut kotiin pikkukuomien jo nukkuessa. Nukkekoti saapui uuteen kotiinsa kierrättämällä, toverin lasten siihen kyllästyttyä. Isoksi huoleksi nousi samantien pikkunen sänky, jonka toinen pääty oli kokonaan irronnut. Kuvitteleppa ite, että nukkuisit sängyssä, jonka jalkopääty on pudonnut ja nukkuisit yösi puoliseisovassa asennossa. Ei mahtas tuntua hyvältä, jotain oli siis tehtävä!
Sitä ennen pitää kuitenkin saada koululainen taipaleelle. Kinkkuvoileipä vedellään ääntä kohti kuitenkin kaikessa rauhassa, sillä aamupala pitää ehottomasti saada nauttia ajan kanssa, olipa kyseessä sitten lapsi tai aikuinen. 
Duudsonit-reppu selkään. Ulkona oli vielä viikko sitten hyvinkin lämmintä, eikä ulkohousuja tai paksuja takkeja vielä tarvinnut pukea päälle. Hyvää koulupäivää!

9.30: Operaatio Nukkekodin sänky kuntoon alkaa. Samalla siihen pitää tietenkin ommella petivaatteita, sillä kuka nyt paljaalla sängyllä vapaaehtoisesti nukkuisi. Tarkkaa hommaa, tässä leikataan peittoa. Siinä se rikkinäinen sänkykin rankana makoilee.
Suoraa on helppo ommella. 4-vuotias painaa kaasua ja maamo ohjaa, että saadaan nurkista suurinpiirtein terävät, vaikka eipä se niin justiin nukkekodin petivaatteissa ole. Kesken patjan ompelun tapahtuu ompelijan suurin painajainen, kun viimeinen neula katkeaa. Uutta neulaa ei löydy mistään ja loppuompelu tehdäänkin käsin. Myös katkennut neula katoaa mystisesti, eikä terävää pääosaa löydy mistään lähimaastosta ankarasta etsimisestä huolimatta.
10.30: Kauheen jännittävä puhelinhaastattelu, aiheena joulu ja sen vietto. Kävelen pihalla ympyrää puhelin korvalla ja yritän keksiä järkevää sanottavaa.
Samalla fiilistelen uutta ulko-ovea, joka saa koko talon näyttämään jotenkin ryhdikkäämmältä. Vaikka oli se vanha vihreä ovikin jotenkin sympaattinen.
Jalassa vanhat rikkinäiset turvamaiharit sekä 7-vuotiaan maamolleen valitsemat Supermies-pökät. Joskus pitää tuntea itsensä supernaiseksi, edes hetken.
11.00: Tavallisen tiistain epätavallinen osuus oli se, että perheen mies oli myös kotona. Marjatan kävellessä pihalla ympyrää oli autotallissa aloitettu sängynpäädyn kunnostus.
11.30: Liiman kuivuttua ei muuta kuin juuri valmistuneet petivaatteet sänkyyn ja leikki alkakoon!
12.00: Nelivuotiaan toiveesta lounaaksi Ikean lihapullia, perunamuussia, kermakastiketta ja puolukkahilloa. Ihan parasta ruokaa kuulema, eikä vähiten siksi, että tulee ihan sellainen olo, kuin olisi Ikealla ja ruuan jälkeen pääsisi tunniksi leikkimään Taikametsään.
12.15: No, nyt ei menty Taikametsään, vaan kerhoon! Evääksi voileipä ja omena omasta puusta. Hieman ovat mauttomia, nuo oman puun pallerot, mutta näyttää lapsille uppoavan. Isoveljelle aikoinaan tehty metsänvihreä villatakki sopii passelisti syksyn lämpimiin päiviin.
12.45: Päivän rauhallinen hetki, vain minä ja harmaa masiina. Lähes kymmenen vuotta on palvellut tämä harmaja tietokoneeni, jolle jokainen päivä on kuin lottovoitto.

Kerrottakoot, että 1) sen käynnistymiseen menee aikaa noin 15 minuuttia 2) käynnistettäessä se huutaa epätoivoaan niin kovaan ääneen, että joka päivä säälistä meinaan säästää sen käynnistämisen tuskalta 3) käynnistyttyään se jökähtää jokaisen avatun kuvan kohdalla noin puoleksi minuutiksi ja 4) meinaa lähteä lentoon! Tai ainakin siltä se kuulostaa. Hän on siis toveri, jolle jokainen päivä on voitto, mutta jonka omistaja toivoo salaa, että vielä joku päivä olisi lopullisesti sen viimeinen. Meinaan ennen totaalista lasahdusta ei tämä emännys raski edes haaveilla uudesta koneesta! 
Ehän siinä kettään, keitän päiväkahvit ja istahdan joikaavan koneeni äärelle. Avaan kuvankäsittelyohjelman ja jänskään, että mitenhän yhteistyö tänään sujuu. 
Julkaisen blogissa vaatejuttuja muutaman kuvan ja pikkasen tekstin muodossa. Sen jälkeen avaan sähköpostin ja koitan suunnata kaiken aivokapasiteetin viestien ymmärtämiseen ja niihin vastaamiseen. Vilkaisu työpöydän pikkupeiliin herättää huomaamaan jotain kiiltävää etutukassa. Kappas, sehän on päivällä hävinnyt, ompelukoneen katkennut neula! 

14.00: Koululainen pimpottaa ovikelloa ja kiirehtii nauttimaan hiljaisesta talosta legoleikkien parissa. 
Tämän jälkeen seuraa rauhaisaa yleistä säätöä kukaisellakin tahollaan, kunnes 

15.30 on aika hakea tytär kerhosta.

16.00: Päivälliseksi päädyttiin jostain syystä lättysavottaan, vaikka edellisestä kerrasta jäi vähintäänkin epätoivoiset muistot. Tälläkin kertaa marjatan lätynpaistokyvyt kyseenalaistettiin räikeästi, kun kokonaisen sijasta saatiin vain riekaletta. Kuitenkin se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa, sillä perheen toinenkaan aikuinen ei saanut kehuskelusta huolimatta yhtään sen ehjempää räiskälettä syntymään. 
Mutta kyllähän me se tiedetään, että ei se näkö, vaan maku! Ja sehän oli justiinsa sellainen kuin pitikin, se on pääasia.
17.00-19.30: Suuntana Sinelli, josta mukaan aimo kasa Fimoa. Edellisestä askartelukerrasta olikin jo hurahtanut aikaa. Fimohimoinen kansa oli tosin sukkelana vienyt kaiken mustan massan nenän edestä, joten tällä kertaa oli tyytyminen pelkkiin vaaleisiin vaihtoehtoihin.
20.00: Iltapalan jälkeen askarreltiin palleroita. Jälkikasvu taiteili itselleen taikasauvat, joihin koristeeksi melkoinen rivi muovihelmiä.
20.30: Pallerorykelmä ja taikasauvat uuniin. Tyytyväinen vilkaisu pellille - kyllä siellä nyt tuloo melkonen määrä nättiä, ai että!
21.00: Uuni piippaa. Kärynneen muovin haju ja vilkaisu tuotoksiin kertoo karua kieltään; tarkista aina lämpötila paketista, ihan varmuuden vuoksi. Parikymmentä astetta liian kuuma uuni kärtsää pilalle pallerot, joista tulee kuin superpalloja. Niistä on ihan turha uneksia vuolevansa enää yhtään mitään. Taikasauvat onneksi pelastuivat hieman sulaneista helmistä huolimatta.

21.10: Jälkikasvu taikasauvoineen sänkyyn, iltalaulut ja peitot korviin. Ei muuta kuin uusia palloja vääntämään. Onneksi tuli ostettua reilusti massaa, josta tosin tuon pilalle menneen puolikkaan saa heittää harakoille. Ensin silti uunista lämpöjä pienemmälle.

21.30: Uusi satsi palloja uuniin. Jostain syystä tässä välissä ei kauheasti natsannut kaivella kameraa esiin.

22.00: Uuni piippaa, eikä muovin käryä ole tällä kertaa havaittavissa. Lämpimiä palleroita on helppo veistellä, mutta nopea pitää olla. Myös lentopallopelistä kotiutunut perheen toinen aikuinen valjastetaan vuolentatalkoisiin.

22.30: Ärtsyllä liimalla magneetit palleroihin kiinni ja yön yli kuivumaan. 

23.00: Hampaat hohtamaan ja peitto korviin. Öitä!
(Seuraavana aamuna jääkaapin ovi koreaksi uusilla magneeteilla. Vaikeuksien kautta voittoon!)

Semmonen tiistai. Ei mitään merkittävää tai niin erikoista, että sitä olisi ollut pakottavan tarpeellista kaiken kansan nähtäville rykäistä. Aivan tavallisen ihmisen aivan tavallisia asioita, onnea ja epäonnea. Ei mitään maailmankirjoihin kirjattavaa, mutta oman elämän kirjaan kyllä. 

Vaikka luulisi, että tiistait toistuvat samankaltaisina kerhoineen ja kouluineen, niin eipä toistu! Aina torkutetaan, voidellaan voileipä, pistetään tiskikonetta pyörimään ja tehdään töitä, mutta silti jokaisessa tiistaissakin on ne omat jännittävyytensä. Ne asiat, jotka tekevät joka tiistaista aivan omanlaisensa. 

Jos tänään tiistaina olisi Päivä elämästäni - tavallinen tiistai, niin siinä olisi kuvia ja tekstiä esimerkiksi sellaisista asioista, kuin ensilumi (joka ei ollutkaan mikä tahansa pikkunen hiutalekuuro, vaan oikeen kunnon isoja lumiräiskäleitä sataa taivaalta jo kolmatta tuntia!), kissa, joka karkasi pihalle neljä kertaa ja jota yritettiin houkutella pensaasta tuloksetta (ja joka jäi puskaan kun kerholaisella iski kiire kerhoon mutta kökötti aivan tyynenä penkillä oven vieressä, kun auto kaarsi takaisin pihaan), aika älyttömän maukas bataatti-kasviskeitto valkosipuli-ruisleipäkrutongeilla, edellisviikkoa enemmän työaikaa harmajan epätoivonkoneeni kanssa ja vaikka mitä muuta, jota ei vielä voi edes tietää!

Haastan teidät toverit näkemään tavallisen tiistain uusin silmin. Kuvaa tai kirjoita, pistä muistiin tavallisen tylsä, jopa ärsyttävä tiistai. Pidä tuntosarvet herkkinä, tartu hetkeen. Huomaa sellaisetkin pikkuasiat, jotka jäävät tavallisesti arjen jalkoihin. Se vaatii hieman reilusti vaivaa ja viitseliäisyyttä, mutta jälkikäteen tuntuu aika mukavalta huomata mitä erinäistä pientä tavalliseen päivään sisältyykään. Ja vaikka lopputulos jäisi ärsytyksen puolelle, niin ihan takuulla sieltä löytyy kuitenkin edes yksi hyvä ja yllättävä asia! Saarnaavaa ja kliseistä, mutta totta.

Yleinen haaste on heitetty, mutta haastan nyt varmuuden vuoksi vielä erikseen kuitenkin seuraavat henkilöt:

(koska i love u ja jonka elämä on varmasti värikästä ja takuulla ihan kauheen jännittävää!)

(jolla on niin harmooninen koti ja kauniita kuvia, että kateuden piikki on iskenyt useampaankin kertaan otsalohkoon ompelukoneesta katkeavan neulan lailla)

(jonka elämänmakuisiin kuviin on ihana upota ja joka on niin ystävällinen, että ilahduttaa virkkaavaa marjattaa hyvin marinoituneilla ylijäämälangoillaan)

(josta on ollut ilo saada ystävä, joka on lahjakas ku mikä ja joka tekee posken takaosat lommolle vievän hyvää limepiirakkaa)

(jolla on maailman kauneimmat kuvat, on mitä herttaisin ihminen ja jolle suorastaan vahingossa kerran tyrkytin taannoin erään korutekeleeni)

Tästä ny mitään ressiä kannata repiä, sanoo ihminen, joka on aivan liian laiska vastaamaan saamiinsa haasteisiin! Mutta jos ykskään tarttuu, niin pistäkääpä linkkiä tämän tavallisen tiistain kommenttilaatikkoon. 

Tänään on taas päivä elämästäni, joten lähden jatkamaan sen elämistä. Mukavaa tiistaita!

9/22/2014

Lämmintä ylle.
Reippaasti elokuun puolella juoksi postipoika lähipostiimme suoraan Oulusta pehmeä paketti kainalossa keikkuen. Hiki helmeili otsallaan kuin runossa konsanaan, kun täräytti paketin hyllyyn ja sujautti saapumisilmoituksen marjatan postilootaan. Näin saimme vastaanottaa iloksemme mitä herttasimman paketin Metsolasta. Kuukauden ajan on vaatteita koeajettu ja hyväksi todettu!

Silloin joskus elokuussa leivoimme tyttären kanssa tiikerikakkua. Pikkuirmeli oli tuolloin pukenut ylleen ihanin pirtsakan keltavalkoisen mekon*. Monta viikkoa myöhemmin, kaivoimme pakastimesta ison köntsän tuota aiemmin mainittua ja leivottua kaakkua, eikä voi kyllä muuta sanoa, kuin että jäinen tiikerikakku on kahvin kanssa ehkä parasta mitä voi olla! Toisella maistajalla yllään ihana korallin värinen mekko*. Näissä kummassakin mekossa on kuulema ihan parasta huppu, joka pitääkin vetää hiusten suojaksi jatkuvasti. Hupun sisällä onkin monesti jotenkin turvallinen olo.

Isovelikin passitettiin koulusta tultuaan kuvaan ja kerrottakoot, että enää suostuttelu ei sujukaan niin helposti, kuin ennen vanhaan. Jalassa koululaiselle mitä pehmeimmät pökät*, joissa ehottomasti parasta tarpeeksi isot taskut. Pikkusiskolla itse valitsemansa pinkki paita*, jossa edessä taskut kultaisilla vetoketjuilla. Paita oli tänään menossa pyykkikoneeseen, kun toisesta taskusta löytyi yllärinä aimo kasa xylitol-pastilleja. Ihmeellisiä on nykyajan pastillit, kun tuosta noin vaan kuulema ihan itekseen löytävät tiensä taskuihin!

Kiitos Metsolaan arjen pehmentämisestä!


* Tuote saatu blogiyhteistyön kautta

9/19/2014

Virkkuukoukussa.
Kun ihminen syksyn tullen tarttuu koukkuun, niin se on menoa sitten. Vauhtia ei hidasta kramppaava niska tai lankahaituvat kurkkuputkessa, ei ristiin menevät silmämunat tai langoilla leikkivä kissa. Kuin transsissa iskee hän koukkua langan taakse, reiästä läpi, taas langan takaa, kahdesta ensimmäisestä silmukasta läpi, taas langan taakse ja taas kahdesta läpi. Syntyy pylvästä niin tolkuttomasti.

Tuossa joitain päiviä sitten kehuskelin viime viikkojen aikana synnyttäneeni satakunta isoäidinneliötä. Sen jälkeen niitä putkahti vielä parikymmentä lisää, kunnes toissailtana sain toverilta pari pikkusta jämärullaa syksyn värisiä lankoja. Niistä langoista riitti yhteen ihan tavallisen pikkuseen värikkääseen  isoäidinneliöön, mutta sitten homma lähtikin käpälistä! Kaikki jämälangat on valjastettu käyttöön taistelussa nurkista hohkaavaa kylmyyttä vastaan ja näin ollen puikko on pylvästänyt tuosta värikkäästä minineliöstä pikkusen peiton.

No ensin sen piti olla tyynynpäällinen, nyt se on vauvan peitto. Virkkaamisessahan on se hauska asia, että tuotosta voi pitää käytössä aivan hyvin kulloisenkin kokoisena, kunnes jaksaa taas nyhertää muutaman pylväskerroksen lisää. Tämän hetken tavoitteena on kasvattaa vauvan peitosta viltti ja sitten jos ihan hulvattomaksi herkeäis, niin elähän kettään, kun joku päivä viltti saattaakin synnyttää itsensä päiväpeitoksi parisänkyyn!

Mutta nyt ollaan pulman äärellä; mitä tehdä niille sadalle valmiille pikkuneliölle? Ukkelini pyöräytti kevyesti silmämuniaan, kun ääneen pohdin pikkuneliöiden purkamista ja virkkaamista taas osaksi jättineliötä. Tokihan niihin on työtunteja mennyt, mutta jos sitä ei ajattele, niin mikään ei estä purkamasta. Meinaan siinä määrin rahoissaan ei tässä talossa olla, että raskisin taas ihan uudet langat käydä jättineliöön hamsteroimassa, nyt kun jämät alkavat olla lopussa. Ollako vai eikö olla, siinä pulma.

9/16/2014

Vaatejuttuja.
Roikkuu tangolla. Paksusta materiaalista tehdyt ja muuten vain harvemmin käytössä olevat vaatekappaleet roikkuvat sulassa sovussa makuuhuoneen väliseinän takana. Ohuet lirppanamatskuiset kamppeet on sullottu läjiin kodinhoitohuoneen koreihin, mutta nämä paksummat kaverit saavat kunnian roikkua hieman helpommin löydettävissä. Siitäpä onkin helppo vauhdissa nykästä niskaan syksyistä ryijyä. Viime yönä mittari pysytteli vielä just ja just plussan puolella. 

Joitain viikkoja sitten pyörähdettiin Hanna-Riikan kanssa ohikulkumatkalla pikanen keikka Tampereen Designtorilla, jossa iski pakottava tarve hankkia omaksi Vimman ihanaa kangasta. Pitkällä kangaspätkällä harjoiteltiin saumurin käyttöä ekaa kertaa ikinä, kun toveri armollisesti uskaltautui lainaamaan konettaan marjatan käsittelyyn. 

Tuosta älyttömän herttasesta kankaasta sai tytär itselleen kahdet uudet legginssit ja muutama pipokin erilaisin tupsuin siitä syntyi. Persikkainen tupsu leikeltiin mustikkaan sotkeutuneesta vanhasta t-paidasta ja täytettiin lurahtaneen koristetyynyn vanulla. Toheloiva tyttölapsi tosin kompuroi reiän housun polveen ensimmäisellä käyttökerralla, mutta se on elämää. Ja onneksi on samanmoiset varapökät kaapissa odottamassa!

9/15/2014

Uusi viikko.
Aurinko paistaa ja saa ruskan hehkumaan. Syksy on parhaimmillaan.

Aamu, päivän paras hetki. Hoputan koululaisen matkaan, yhdessä kinkkuvoileivässä voi kestää ihan luvattoman kauan. Seuraan ikkunasta polulle katoavia kiireisiä jalkoja ja toivon hyvää ja onnellista päivää.

Haen postilaatikosta sinne unohtuneen lehden ja napsautan radion päälle. Kaadan höyryävän kahvin kuppiin. Nautin hetken rauhallisesta omasta hetkestä ja keittiön siisteydestä. Jokaviikkoisen talonäytön hyvä puoli on siisti koti. 

Käynnistän tietokoneen ja aloitan päivän työt. Aurinkoista maanantaita!

9/12/2014

Taas on aika sukkapuikkojen.
Joitain viikkoja sitten iski jälleen jostain tuolta takaraivosta sama tunne, kuin edellisinäkin syksyinä: Olis pakko saada neuloa! Yleensä syksyn ensimmäiset tekeleet ovatkin sitä luokkaa, että jämälangoista tehdään jotain pientä ihan vaan tekemisen ilosta ja sitten alkuinnostuksen jälkeen aletaan tosissaan miettimään, että mitä ihan tosissaan tarvis tehdä.

Tämmönen syksyn neulontarupeaman pieni alkuruoka oli tupsuhattu nelivuotiaan vauvalle, koska kyllä nukenkin on hyvä varustautua syksyyn ihan huolella. Ohje hattuun bongattu Kaisan blogista. Olipa mukava parin tunnin räpelöinti tuo! Just sopivan helppo ja nopea, niinkuin pitkän puikottoman kauden jälkeen pitääkin olla.

Uusimmat langat on tosin tuhlattu neulomisen sijaan virkkaamiseen ja liukuhihnalta on valmistunut viimeisen parin viikon aikana noin sata isoäidinneliötä. Vielä kun viitisenkymmentä saisi synnytettyä tässä syksyn mittaan, niin eiköhän niistä jo ihan hyvän kokoinen peitto saada aikaiseksi. Sitten kelpaa syksyn ja viiman tulla!


Nelivuotiaan mekko saatu Metsolasta blogin kautta
"Elämä tarjoaa aina toisen mahdollisuuden
- sen nimi on huominen."